Käsienheiluttelua innovaatioiden nimissä

Ammatissani olen kiusakseni törmännyt uutta innovaatio- ja liiketoimintaa kehittävinään oleviin konsultteihin ja oppilaitosten liiketoiminta/innovaatioasiamiehiin. Seuraavassa huomioita, joita pidän tyypillisenä, mutta en ongelmattomana tällaiselle toiminnalle.

Worshoppeja, tiekarttoja ja strategioita

Eräs professori totesi hyvin, että Suomi on täynnä strategioita, koska ne eivät sido ketään yhtään mihinkään. Pidetään workshoppeja ja palavereja, joissa kahvitellaan, lounastellaan ja rupatellaan mukavia. Tykitetään Powerpointteja, tehdään post-it-lappujen avulla taululle SWOT-analyysi tai joku vastaava tekniikka, joka raportoidaan ja raportti hautautuu osallistujien sähköpostitulvaan. Tuhlataan painopaperia tiekarttoihin ja strategioihin, jotka jaellaan sidosryhmän kirjahyllyihin pölyttymään.

Innovaatiot syntyvät rajapinnoilla!

Tämä mantra on varmaan ikuinen moottori liiketoiminnan kehittämiskonsulttien ja –asiamiesten sikiämiselle. Esimerkkejä tosin löytyy lukemattomasti, mutta kun asiaa sovelletaan maakunnan rajallisiin resursseihin, niin innovaatiopalavereihin saatetaan saada parin liiketoiminta-asiamiehen ja virkamiehen lisäksi muutama oppilaitosten edustaja sekä pari nyrkkipajan yrittäjää. Toivomuksella, että kun istutaan nokikkain – rajapinnat kohtaavat, niin lisäarvoa lähtee syntymään kuin taikaiskusta. Asiamiehen ymmärtämättä, että jos (ja kun) eri tahojen intressit ovat liian kaukana toisistaan, niin tuloksena on pelkkää ajan haaskausta, edellä mainittua kahvittelua, lounastelua ja Powerpoint-sulkeisia.

Etenkin yliopiston edustajana tällaisissa palavereissa on tuntunut, kuin ajateltaisiin, että yliopisto on ehtymätön resurssi, jolta löytyy kaikkien alojen osaamista joka tilanteeseen. Jolla ei ole muuta tehtävää kuin istua jalat pöydällä ja odottaa kutsua tällaisiin toimeksiantoihin. Ja kun tehtäviä saadaan, ne pitäisi sitten priorisoida kärkeen. Kehittää uusi innovaatio nyrkkipajayritykselle johon tämä ottaa sitten oikeudet. Parin tonnin korvauksella ja muutaman kuukauden viiveajalla. Hoitaa firman T&K tämän puolesta.

Asenne kuntoon!

Ko. asiamiehet yrittävät saada meitä alan toimijoita uskomaan, että kehityksen jarru on väärä negatiivinen tai välinpitämätön asennoituminen. Ja kun se muutetaan nami nami-optimismiksi, niin innovaatioita ja uutta bisnestä lähtee syntymään.

Kritiikki vaietaan

Tavallisesti epäily/kritiikki vaietaan kuoliaaksi. Se kyllä otetaan vastaan, mutta sitä ei käsitellä mitenkään. Ethän ole keisarin ystävä, kun et usko vaan kritisoit. Uusista ideoista tehdään uskonkappaleita, dogmeja, koska niiden kehittäminen on maakunnan etu, pyhä asia. Elokuva ”Jättiläinen”, jossa kerrotaan Talvivaaraan liittyneistä sotkuista sekä maakunnan viranomaistoiminnan epäselvyyksistä ja suoranaisista kähminnöistä, kuvaa tätä hyvin.

Mielestäni konsultin ammattitaidon merkki on se, että miten tämä osaa käsitellä kriittisen palautteen ja tehdä siitä rakentavaa uutta ajattelua. Tätä ammattitaitoa näkee harmittavan vähän. Toisaalta kritiikistä vaikeneminen osoittaa, kuinka heikoilla jäillä lobbari on ajatustensa kanssa.

Projektitehtailu

Lobbaustoimintaan haetaan rahoitus, monesti julkisista lähteistä. Täten se myös katkeaa kuin seinään kun rahoitus loppuu. Toiminnan tavoitteissa ja vaikuttavuudessa lupaillaan suurin piirtein koko maailman ongelmien ratkeamista. Loppuraportissa kuitenkin todetaan, että tulosten viemiseksi konkretiaan tarvittaisiin uusi rahoitus ja/tai saatujen tulosten hyödyntäminen on alan yritysten vastuulla.

Vaikuttavuus?

Omien kokemusten perusteella, kun ajattelee maakunnallisen innovaatiotoiminnan laatua ja erityisesti heikkoa vaikuttavuutta, kyse helposti on systeemistä, jonka intresseissä on pyörittää itse itseään. Asiamiesten tuloksellisuus mitataan sillä, kuinka monta palaveria ja workshoppia on saatu pidettyä. Toiminnan rahoittaja ja tilaaja tulkitsee helposti, että panos on sama kuin tuotos.

Kokemukseni ovat pääosin Keski-Suomen kepulandiasta, mutta kyllä Pirkanmaalla myös osataan.