Eläköön me oikeanmieliset?

Median (some ja valtamedia) keskusteluja värittää minusta tietty seikka, eli ns. Oikeamielisiä näkökantoja nostetaan ja toista mielipidettä edustavat, vaikka kuinkakin faktoihin perustuvat ja hyvin perustellut, vaietaan tai vähätellään. Usea valtamedia näyttää olevan myös valinnut puolensa asioissa. Enkä tarkoita tällä jotain MV-lehden tyylistä ääripropagandaa, jonka on osoitettu sisältävän valheita. No, MV-juttuja pystyy epäilemään jokainen järkevä ihminen. Ruodin ja perustelen Oikeamielisyyden asiaa sekä siihen liittyviä ongelmia tässä blogissa.

Aatteet, ideologiat ja totuudenjälkeinen aika

Esko Valtaoja totesi ohjelmassa ”Helil kyläs”, että jos jonkun asian voisi tuhota polttamalla uunin pesässä, niin Eskon mielestä se on aatteet ja ideologiat.

Ajatus on nerokas. Mikä muu maailman kehitystä jarruttaa ja vie suorastaan taaksepäin, kuin aatteet ja ideologiat. Tuhottaviin voisi laskea myös uskonnot. Aatteen paloa, ideologian hurmaa on nostatettu ja ihailtu kautta historian, eikä asiassa ole vielä paljoa viisastuttu.

Aatteet ja ideologiat ovat olleet tapa ulkoistaa päätöksenteko ja vastuu yksilöltä jollekin kollektiiville. Käymässäni twitter-keskustelussa erään vasemmistolaisen (ilmeisestikin) elämänkatsomuksen omaava kommentoija totesi suurinpiirtein, että toisen ihmisen surmaaminen on oikeutettua, jos tämä toimii aatetta vastaan!? Kuinka monia kymmeniä miljoonia ihmisiä on aatteiden ja ideologioiden takia surmattu.

Aatteen, ideologian ihminen toimii ymmärrettävästi parantaakseen maailmaa, oikeaksi katsomiensa asioiden puolesta, eikä siinä mitään. Samoin ihmisillä tarve sosiaaliseen arvostukseen ja hyväksyntään, joka onnistuu helpommin saman- kuin erimielisten kanssa (heimoutuminen). Mutta ongelmia tulee kun tämä Oikeamielisyyteen pyrkivä (tai hänen ryhmänsä/kuplansa) valitsee ja päättää että mitkä ovat ne asiat mitä kannattaa ja ne mitä vastustaa. Nimittäin kun tosiasiat osoittavat, että ko. asiat eivät olleetkaan sitä mitä alunperin näytti, Oikeamielinen ei välttämättä luovu omaksumastaan käsityksestä.

Tätä jääräpäisyyteen ja tyhmyyteen viettävää ideologiaa ns. edustuksellisesssa demokratiassa äänestäjän roolissa oleva kansalainen kannustaa. Se katsoo ihaillen sitä, joka pysyy periaatteidensa takana loppuun asti. Mielipiteensä muuttaminen, vaikka kuinka perusteltu ja yleistä etua edistävä, on mahdotonta, koskapa se katsotaan “takinkääntämiseksi”. Parempi on siis pysyä “jääräpäisesti väärässä loppuun asti”, mitä näkemyksen muuttamisen ongelmaa artikkelissa “On OK olla dorka” harmitellaan.

Siispä sorrutaan kansankiihotukseen, henkiseen laiskuuteen, mistä esimerkiksi Mikael Jungner on puhunut. (Henkisen laiskuuden palossa hänenkin kommenttinsa tuomittiin näytteeksi elitismistä ja että siinä vain ”tylytetään taviksia tyhmiksi”, kuten eräs blogisti totesi.)

Henkinen laiskuus saa aikaan sen, että omat ajatukset romantisoidaan ja eri mieltä olevien ajatukset demonisoidaan. Tunteen palossa puhuva ideologi haluaa luoda itselleen viholliskuvan, absoluuttisen pahan. Jostain Breshnevin kulmakarvojen ajoilta on kai tuttu käsite ”Jos et ole meidän puolellamme, olet meitä vastaan”.

Ajattelun helpottamiseksi ja kansankiihotuksen tarpeisiin tehdään jako absoluuttisen hyvän ja pahan välillä. Tämän jaon mukaan on helppo ummistaa korvat poliittisesti eri mieltä olevien ”vääräuskoisten” kommenteilta. Jos omissa argumenteissa totuutta ei suoraan vääristellä, niin kerrotaan osatotuuksia. Asiat tuskin koskaan ovat täysin mustavalkoisia. Tällöin aatteen ja ideologian mukainen itseisarvoiksi pelkistäminen tai yksinkertaistaminen ei välttämättä noudata enää järkeä tai rationaalisuutta. Ollen tällöin itsepetosta jopa vainoharhaisuuteen asti – vahingollista, vaarallista.

Motiivit demonisointiin, hyvän ja pahan jaotteluun, vihollliskuvan luontiin eivät ole pelkästään epäitsekkäät, parempaan maailmaan pyrkivät. Vaan päinvastoin: itsekkäät, omahyväiset, erivapauksiin pyrkivät sekä demokratiaa halveksuvat. Yhteyksiä tällöin voi olla ihmisen primitiivisiin vaistoihin ja vietteihin, kamppailuun resursseista, oman heimon valtaanpääsyn pyrkimys toisia kohtaan. Suoranaiseen väkivaltaan, eikä pelkästään henkiseen, Ainoastaan kateuden ja kaunan ja tästä aiheutuvan vihan takia, koska toisella näyttää menevän paremmin kuin itsellä. Näin aggressiivisessa toiminnassa lähennellään fasismia, josta kosmologi ja tietokirjailija Kari Eqvist kirjoittaa: “Fasismin tieltä väistyvät ensin faktat”.

Edellä mainitut ns. oikeamielisyyden elementit saavat herkästi myös ajattelemaan, että omia ennakkokäsityksiä mukailevat mielipiteet ovat automaattisesti tosia, ilman perustelua. Vain sen takia että ne tulevat meidän ”hyvisten” leiristä. Esimerkki argumentointivirheeseen nimeltä ”Auktoriteettiin vetoaminen” syyllistymisestä oli Pressiklubi-ohjelmaan liittyeessä somekeskustelussa. Ohjelmassa toimittaja Sanna Ukkola esiintyi intiaanipäähinettä muistuttava laite päässään, synnyttäen somekohun. Keskustelijoina olivat mm. espoolainen kunnallispoliitikko Tere Sammallahti sekä Vasemmistoliiton Li Andersson. Ns. kulttuurisesta omimisesta puhuttaessa Tere Sammalahti toi esiin myös subjektiivisen pyhän kokemuksen. Linkissä kirjoitus asiasta erikseen. Keskustelua kommentoi RKP:n Eva Biaudet, joka totesi suurinpiirtein, että koska Li Andersson on ekspertti vähemmistöoikeuksista puhuttaessa, hänen mielipiteensä ovat oikeita. Perusteluja ei tarvita eikä niitä edes yritetty.

Toinen argumenttivirhe on ns. olkiukko. Siinä käsiteltävästä asiasta tehdään vääristetty, pelkistetty karikatyyri ja hyökätään tätä vastaan. Tämä on hyvin yleinen missä tahansa mediakeskustelussa, mutta esimerkiksi somessa näyttää pätevän käytäntö, että sen henkilön olkiukkoilua katsotaan suopeammalla jonka verbaalinen kikkailu tulee omasta Oikeamielisten leiristä. Minusta esimerkiksi poliittisen vasemmiston vaalimainokset täyttävät lähes aina olkiukkoilun tunnusmerkit. Itse olen käyttänyt niistä monesti luonnehdintaa ”sisällissodalta perua olevaa luokkataisteluretoriikkaa”. Ehkä alamaissa olevan poliittisen suosion takia pitää kokeilla kaikenlaista, kuten lämmittää uudelleen tätä vanhaa ajatusmaailmaa. Sen ongelmallisuudesta tuore esimerkki on ns. yläluokkasafari, jota käsittelen jäljempänä.

Oikeamielisyyden yksi ilmenemismuoto on, että taloudellisista kustannuksista ei tarvitse piitata, silloin kun joku asia on ideologisesti perusteltu. Että aivan kuin jossain olisi aina jotain rahaa, josta ottaa. Ja jos ole, niin lisätään julkista velanottoa. Samoin henkisesti laiska on ajatus siitä, että julkisista talouden leikkauksista voitaisiin välttyä kokonaan, kunhan vain estetään varojen siirto veroparatiiseihiin, sekä kaikenlainen verokeinottelu tai -suunnittelu. Että aivan kuin keinottelu olisi estettävissä sillä, että asiaan vain paneudutaan kunnolla. Ja että tähän asti ei oltaisi jo tehty suurinpiirtein se, mitä on tehtävissä, vailla valtavia lisäresurssointeja.

En väitä, että olisin itse vapaa ko. argumentointivirheiden käytöstä. Myös termit Oikeamieliset tai luokkasotaretoriikka ovat periaatteessa sitä, mutta tämän blogin pointti onkin esittää perusteita ja esimerkkejä ongelmista Oikeamielisessä ajattelussa. Tässä leirissä argumentointivirheitä ei pidetä kovinkaan vakavina. Vaan jopa suotavina ja kannustettavina. Uskonsodista on tuttu ajatus, että hyvä tarkoitus pyhittää keinot.

Populismin nousun myötä on paljon puhuttu totuudenjälkeisestä ajasta. Onkin osoitettu, että esimerkiksi presidentti Donald Trumpin väitteissä on runsaasti puhtaita valheita. Kuitenkaan historia ei ole niin mustavalkoinen, että oltaisiin alettu valehtelemaan vasta viime vuosina. Tiedonvälityksen jakama totuus on ollut muovailuvahaa kunkin poliittisen vallankäyttäjän tarpeisiin, kautta historian. Toimittaja ja kirjailija Roman Schatz totesi juuri: “Totuuden jälkeinen aika on suuri valhe, koska maailmaa on aina ohjailtu totuudellisuuden tuolta puolen”. Ei tarvitse kuin ajatella entisaikojen Suomea Neuvostoliiton naapurina. Vallankäyttöön liittyvien aatteiden ja ideologioiden peruselementtejä on ollut osatotuuksien puhuminen, niiden faktojen valitseminen jotka tukevat omaa agendaa. Tämä on myös täysin hyväksyttävää, vallitsevaa käytäntöä ns. edustuksellisen demokratian nimissä. Ikävä on, että propagandaa harrastavat myös jotkut arvostetut asiantuntijat tieteen parista, vaikka asemallaan pyrkivät luomaan mielikuvaa puolueettoman tiedon levittäjästä.

Oikeamielistä ajattelua

Energiapolitiikka, yhteiskuntapolitiikka, terveystieto, uskonnollisuus

Energiamurroksen vanavedessä jotkut ovat valmiita julistamaan sähkön, lämmön ja liikenteen energiainfran miltei uusiutuvien aurinko- ja tuulivoiman sekä vesivoiman varaan. Ajatellaan, että kaikki tarvittava teknologia on jo olemassa, sen kun vain otetaan käyttöön. Ei ymmärretä, että mikä kuilu ko. energiamuotojen tuotantopotentiaalin ja sähkön kulutuksen välillä on. Ja kuinka hitaasti ja vaikeasti ko. keinoilla se kuilu on täytettävissä. Mitä koko nykyisen energiainfran purkaminen ja uuden rakentaminen maksaa ja kestää ajallisesti. Kukaan ei lähde moisiin muutoksiin pelkästään vastuuttomien ideologistien tahdosta, kuin ei myöskään ideologian myötä generoitujen julkisten tukiaisten. vaarantaen koko energiahuollon ja täten yhteiskuntamme toimivuuden ja turvallisuuden. Sen saman sähköntuotannon, jonka avulla oikeamieliset demagogiaansa julkaisevat someportaaleihin (”sähkö tulee töpselistä”-ajattelu). Ja kun todetaan, että esimerkiksi Suomen prosessiteollisuus kuluttaa sähköä huomattavasti, niin ideologin ratkaisu saattaa olla, että lopetetaan ko. teollisuus ja korvataan se ”jollain muulla”.

Nyt viimeksi esillä on ollut tiettyjen piirien voimakas vastustus Suomen hallituksen biotalousstrategian mukaisia metsien lisähakkuita vastaan. Media näyttää olevan myös valinnut puolensa. Ko. linkissä olen tuonut esiin ongelman, että samalla kun vaaditaan Suomea jättämään lisähakkuut ja sen myötä syntyvät teolliset investoinnit, vientiteollisuuden tuotot, verotulot ja työpaikat hyödyntämättä, Saksa Energiewendellään ja mm. Tanska viherpesevät energiantuotantonsa, aurinko- ja tuulisähköön satsaamalla. Kun kuitenkin hiili ja maakaasu heilläkin palaa iloisesti ja khk-päästöt eivät ole vähentyneet Saksassa noin 10 vuoteen. Samoin Energiewenden tavoitteet energiatehokkuudesta jäänevät täyttymättä. Tässä myös kirjoitus, jonka mukaan ”Visiot uusiutuvien energiamuotojen onnelasta ovat täynnä hypetystä”.

Energiapoliittisen hypetyksen muodostavat siis tietty Oikeamielisten joukko, joka on miltei sama koostumus kansalaisistamme kuin esim. maahanmuuttajakysymyksiin liittyvissä asioissa. Energiakeskustelussa tällä taktiikkana tuntuu olevan, että kritiikki hypetystä kohtaan kuitataan asenneongelmiksi tai piiloagendoiksi.

Esim. Vihreä puolue väittää perustavansa teesinsä tieteeseen, vaikkapa energiapoliittisissa kysymyksissä. Tässä tullaan erääseen toiseen argumentointivirheeseen nimeltä kirsikanpoiminta. Tieteellistä aineistoa, myös sitä kansainvälisissä vertaisarvioiduissa journaaleissa julkaistua aineistoa tuotetaan niin paljon, että niistäkin on mahdollista kerätä kokoelma joka tukee omia ennakkokäsityksiä ja unohtaa niiden vastainen aineisto. Tätä tehdään tahattomasti mutta myös tahallisesti, poliittisista ja taloudellisista syistä. Eikä Vihreä puolue ole näistä ongelmista vapaa, viitaten juuri lujaan uskoon aurinko-, tuuli- ja vesivoiman kaikkivoipaisuuteen ja esimerkiksi ydinenergian unohtamiseen osana käyttökelpoisia ratkaisuja. Esimerkkinä tästä  linkissä kritiikkiä Vihreiden kansanedustaja Antero Vartian energiapoliittisia kannaottoja kohtaan.

Yhteiskuntapolitiikka onkin sitten villi temmellyskenttä Oikeamielisille ideologioille. Asiat, jotka liittyvät mm. työmarkkinapolitiikkaan (ay-liike), julkisten menojen sopeuttamiseen valtion velanoton hillitsemiseksi, koulutusleikkauksiin sekä vaikka hallituksen ministerien mahdolliseen esteellisyyteen valtionomisteisten yritysten kohdalla (ns. Sipilägatet). Olen ruotinut erikseen teologien koulutustaakateemisten koulutuspolitiikkaa sekä kulttuurin ja taiteen rahoittamista. Muita en lähde tässä kirjoituksessa laajemmin puimaan, mutta viittaan toisien näitä asioita käsitelleiden tuotantoihin, kuten espoolaisen kunnallispoliitikon Tere Sammallahden blogeihin ja YouTube-videoblogeihin, sekä Heikki Pursiaisen ajatuksiin kirjassaan ”Paska Suomi”, jossa hän esimerkiksi lyttää koko poliittisen puoluekentän Vasemmistoliitosta Kokoomukseen, hyvinvoivan keskiluokan etuihin keskittyväksi koneistoksi. Joka ilmenee vaikkapa siinä, että yhteiskuntaa vaaditaan vastuulliseksi ts. maksumieheksi joka asiaan, koirakilpailuista jazzorkestereihin. Tere saattaa syyllistyä olkiukkoiluun ja populismiinkin blogeissaan, mutta hän hyvin usein esittää minusta sellaisia järkeen perustuvia kriittisiä näkökulmia yhteiskunnallisista asioista, jotka muuten vaietaan, vaikkapa sen hyvinvoivan keskiluokan ideologisen Oikeamielisyyden vaalimiseksi. 

Björn Walhroos esittää myös mielestäni sellaisia oikeaan osuvia kommentteja yhteiskunnan menosta, joista samoin yleensä vaietaan, mutta hänet onkin aikoja sitten demonisoitu Oikeamielisten toimesta. Jolla tekniikalla siis näppärästi sivuutetaan itse argumentit. Talouteen liittyvistä helpoista hokemista kirjoitti taas toimittaja Tuomas Enbuske kirjassaan Ajatusten alennusmyynti. Tartun tässä kohtaa tuloerojen kasvamisen myyttiin. Enbusken mukaan tuloerojen kasvua voi perustella esimerkiksi sillä, että jostakin täytyy olla niitä varakkaita ihmisiä, jotka pystyvät investoimaan innovaatioihin, esim. tietotekniikkaan ja älypuhelimiin. Kuinka suhtautuminen älypuhelimeen on muuttunut, kun ne muuttuivat eliitin luksustuotteesta joka kansalaisen taskussa olevaksi kapineeksi. Kuinka globaali kapitalismi on nostanut kehittyvien maiden elintasoa enemmän, kuin mikään kehitysapu ikinä. Heikki Pursiaisen mielestä taas vaatimus tuloerojen poistamisesta on yhtä absurdi, jos vaadittaisiin, että asuntomarkkinoilla yksiöt ja kaksiot saisivat maksaa vain saman verran. Eli kukaan ei ostaisi tällöin enää yksiöitä tai ainakin niiden kauppa olisi olennaisesti pienempää. Eli että palkan maksussa työn tekemisen laadulla ei olisi väliä, ts. palkka olisi sama riippumatta työn tuottavuudesta. Joka tuottavuus ei nykyään ole pelkkää sinnikästä puurtamista samoissa tehtävissä eläkeikään asti, vaan tietoa, monipuolista taitoa ja vastuuta sekä valmiutta päivittää osaamistaan.

Ideologiat ja aatteet synnyttävät huuhaatietoa, jossa kuka tahansa aihealueesta nettiä googlettanut voi julistautua asiantuntijaksi. Huuhaaistien ajattelumaailmaa olen kommentoinut erikseen. Terveys- ja ravitsemustieto on yksi ala. Elintarviketeollisuus ollaan valmiita muitta mutkitta tuomitsemaan ”myrkkytehtaiksi” ja oma luonnon, tai henkisen kehityksen tms. mukainen ruoanvalmistus tai ruokavalio on tie kaikinpuoliseen onneen ja harmoniaan. Näiltä alueilta perusteltua kritiikkiä kirjoittaa mm. blogi ”Tervettä skeptisyyttä”. Henkisesti laiska, ideologinenkin on myös terveyteen liittyvä ajatus “Itse päätän mitä elämälläni teen”, josta olen kirjoittanut erikseen.

Aatteet ja ideologiat noudattavat uskonnoista tuttuja piirteitä. Jyrki Lehtola toteaa viime aikojen Oikeamielisistä somekohuista: “Ennen kovaäänisimmät loukkaantujat olivat uskonnollisia maalaisia, nykyään ne ovat nuoria kaupunkilaisia, joiden uskonto on mun fiilikset just nyt.” Tästä yksi esimerkki oli vasta Twitterissä esiintynyt väite valkoisen heteromiehen kollektiivisestä syyllisyydestä, liittyen naisten seksuaaliseen ahdisteluun. Sinänsä varsin vaikeasti perusteltavissa olevana tämä väite muistuttaa kristinuskon uskomusta perisynnistä. Minusta siis kyseessä on tyypillisen uskonnollinen dogmaattinen väite Oikeamielisestä leiristä. Uskonnoista ja niiden poliittisen vallankäyttöön liittyvistä ongelmista olen kirjoittanut erikseen toisessa tämän portaalin blogissa.

Maahanmuuttopolitiikka

Pakolaispolitiikka on ollut yksi aktuelli asia viime vuosina. Jossa järjen ja suhteellisuudentajun puutetta on jo moni kerennyt kritisoimaan perustellusti. Oikeamielisillä tuntuu olevan ikuinen optimismi ja usko ihmisten hyviin pyrkimyksiin ja motiiveihin. Että kun yhteiskunta asettaa suvaitsevaiset, hyvää tarkoittavat normit, niin ihmiset niitä noudattavat, sekä suomalaiset että muualta tulleet. Pakolaispolitiikan tai maahanmuuton osalta tuntuu olevan, että ainoat julkisuudessa ”sallitut”, siis korrektit keskustelunaiheet ovat ihmisoikeudet ja rasismi. Maahanmuuttopolitiikkaa kritisoivat nostavat epäkorrektisti esiin huolensa asiaan myös kustannuksista sekä yhteiskunnan yleisen epävakauden lisääntymisestä, muualta tulleiden sopeutumiseen ja kotouttamiseen liittyvien ongelmien takia. Samoin siitä, kuinka todellinen turvapaikkaa hakevien motiivi ja hätä on, siis ettei se ole sittenkin paremman elintason havittelua. Toki äärimmäisen kielteisesti suhtautuvilla “Rajat kiinni”-porukalla asiaan liittyy pelkoa ja vihaa kaikkea vierasta kohtaan, myös sitä rasismia ja täten myös ns. vihapuhetta.

Mitä maahanmuuttopolitiikan ongelmiin ja kestämättömyyteen tulee, niin emeritusprofessori Vesa Kanniainen toi erinomaisesti esiin kaikki ne maahanmuuttoon liittyvät huolet ja ongelmat tilastojen ja faktatiedon valossa, jotka kuka tahansa järjen päässään pitävä kansalainen on osannut mieltää ja ns. Oikeamielisten väki on tavannut vaieta tai vähätellä.

Yksi tuore pöhinä oli kielteisen päätöksen turvapaikka-anomukseensa saaneiden palauttaminen, jossa joukko ideologisteja päätti ottaa kansalaistottelemattomat keinot käyttöön, mm. häiritsemällä poliisin virkatehtäviä. Erkka Railo kirjoitti asiasta seuraavasti: “Jos viranomaisten ja oikeusjärjestelmän päätökset kyseenalaistetaan väärin perustein tai jos virkatehtävissä olevien poliisien vastustamiseen suhtaudutaan hyväksyvästi, niin sallivamman pakolaispolitiikan kannattajat menettävät asiansa oikeutuksen enemmistön silmissä. Ja se enemmistö viime kädessä päättää, mihin suuntaan suomalainen pakolaispolitiikka menee” Tässä on pointti, jota ideologistien kannattaisi pohtia.

Jyrki Lehtola kirjoitti kolumnissaan kirjailija Jari Tervon miltei alatyylisestä kirjoittelusta rasisteja kohtaan sillä idealla, että moraalisesti ylemmyydentuntoisen kirjoittelu on omanlaistansa Suomi-rasismia: ” Tervon helsinkiläinen Suomi-rasismi on pelottavaa paitsi epä-älyllisyydessään, myös siinä, että se on levinnyt niin helposti läpi lattean kansanluokan, jolle ongelmien ratkaisuksi riittää rakkaus omaan oikeamielisyyteen.”

Oikeamielisyytensä perusteella ”hyviksiksi” julistautuneista bloggasi kriittisesti myös Tuija Siltamäki. Hän toteaa: ”Logiikka menee jotenkin niin, että koska me täällä hyviskuplassa olemme oikeassa, ovat kanssamme eri mieltä olevat väärässä ja pahoja, eikä pahojen ihmisten pahoja ajatuksia tarvitse kuunnella, koska se on vihaa.

”Ylämaan kettu” Mari K. Niemi kirjoittaa taas blogissaan ”Parempaa populismin kritiikkiä” hieman vähemmän kärjekkäästi, mutta samasta asiasta kuin edellä mainitut. Hän kiteyttää: ”Usein populismin kritiikki epäonnistuu siksi, että se on tarkoitettu lähinnä samanmielisten nyökyteltäväksi.

Äärioikeistolaiset tai fasistiset näkemykset ja äärijärjestöt voivat siis olla varsin tarpeellisia Oikeamielislle, toimiessaan pönkittämässä ideologista viholliskuvaa. Minkä tahansa omalle asialle epämiellyttävän kommentoinnin latistaminen rasismiksi, osaksi tätä vihollista, on näppärä keino jättää käsittelemättä asialliset perustelut.

Annettakoon turvapaikat niitä oikeasti tarvitseville, mutta jätetään päätös tästä ammattilaisille. Annetaan heidän hoitaa hommansa, älköön päätöksentekoa luovuteta ideologiansa hurmassa protestoiville demagogeille, jotka eivät ole valmiita asiaan liittyviä vastuita kanssakansalaisille tai yhteiskunnalle edes harkitsemaan.

Media

Kuvaamani ongelmat eivät ole pelkästään aatteen ja ideologian ihmisissä, vaan myös ”vallan vahtikoiraksi” itsensä mieltävässä mediassa. Se päättää poliittisen kannan asioissa, joissa sen ei riippumattomana esiintyvänä pitäisi. Mikä näkyy alhaisempana julkaisukynnyksenä omia ennakkokäsityksiä puoltavassa aineistossa, kuten juuri maahanmuutto- ja energia-asioissa. Urbaanin poliittisesti värittynyt toimittajakunta voi jättää ns. oikeamielisten ideologien väitteet altistamatta sille kritiikille, joka niille kuuluisi. Olettaen ehkä opportunistisesti, että näillä hyviksillä on hallussaan moraalinen totuus, ja täten väitteet kannattaa julkaista sellaisenaan, vaikkeivat sana sanalta totta olisikaan. Perusteluna journalisti voi väittää, että kansaa pitää “valistaa” tekemään oikeita valintoja – mikä on kuitenkin eri asia kuin ideologinen poliittinen viestitys.

Median julkaisutottumuksia määrittelee myös puhdas bisnes, joka näkyy klikkijournalismina ts. skuuppien hakemisena sekä mm. murhilla, katastrofeilla ja terrorismilla mässäilynä. Joissa määrä painaa enemmän kuin laatu ja totuuskin voi kadota matkalla, kun on niin kiirus julkaista ensimmäisenä.

Ruodin Oikeamieliseen ajatteluun liittyviä viimeaikaisia tapauksia erillisessä jatkojutussa.

Lopuksi

Näyttää siltä, että jokaisella ikäluokalla tai sukupolvella pitää olla oma Oikeamielisten ideologiansa. Jonnekin 80-luvun lopulle asti vannottiin sosialismin lopulliseen voittoon valtioiden hallintomallien välisessä kilvoittelussa. Sosialistivaltioiden romahdus ei ideologista paatosta tappanut. Oikeamielisyyden yksi laji on nykyisin kiteytetty muotoon vihervasemmistolaisuus. Ei varmaan ole sattumaa, että Vihreän puolueen Satu Hassi ja Touko Aalto ovat entisiä kommunisteja. Myös termissä “kulttuurimarxismi” on perää, mutta sen ovat äärioikeistolaiset ottaneet omakseen ja soveltavat sitä lyömäaseena käsittääkseni mihin tahansa yhteiskuntapoliittiseen toimintaan, joka ei myötäile omia mielipiteitä.

OIkeamielisyyden ilmenemistavat ja tästä johtuvat ongelmat eivät ole pelkästään poliittisesti vasemmistolaisesti ajattelevien yksinoikeutta, vaan niitä ovat harrastaneet mm. uskonnolliset suuntaukset, joita monesti varsin oikeistolaiseksi luokitellaan. Esimerkiksi kirjassa “Harhaanjohtajat” käsitellään uskonnollisen aivopesun ja vallankäytön ongelmia. Puhumattakaan äärisuuntauksista kuten fasismista, jonka ajattelun ongelmat ovat ilmeisiä, historian todistamia.

Yhteiskunnallinen päätöksenteko pitäisi perustua järkeen, rationaalisuuteen, faktoihin, tieteeseen. Vastuuseen itsestä, kanssaihmisistä, yhteiskunnasta. Ideologit voivat olla herkästikin vaatimassa em. asioita kaikilta muilta, mutta omassa toiminnassa löytyy sokea piste. Kun aatteet ja ideologiat heitetään romukoppaan, homma korjaantunee ja maailmakin ehkä pelastuu.

Tarkoitukseni ei ole tällä blogilla julistautua jotenkin ”oikeamieliseksi”, vaan kannustaa ajattelemaan asioita suosittelemillani tavoilla. Altistaen omat ajatuksenikin kritiikille. Edes pelkästään ajattelemaan asioita, torjumaan henkistä laiskuutta.

Eräs ratkaisu Oikeamielisten argumenttien ontoksi osoittamiseen voisi olla Faktapuolueen perustaminen.

Advertisements

Author: guitarkonkari

Kirjoitan tänne ajatuksia harrastuksistani sekä muista asioista. Twitter: @guitarkonkari

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s